Eskil Piira Seura on yhdistys, jossa jäseninä voivat olla Sotkamon pitäjän Lammasperän kylän Kiekinjärven tilan (nykyisin Kuhmon kaupungin Lammasperän kylän Kiekinniemen tilan) omistajan Eskil Piiran (k. tammik. 1696) jälkeläiset sekä heidän puolisonsa ja kaikki muutkin, jotka hyväksyvät yhdistyksen säännöt.
Suvun tunnuksessa on vastalohkoisessa sini-punaisessa kilvessä kultainen vastapalkki. Kypärä suljettu pistokypärä, kypäränpeite sininen, vuoripuoli kultaa; lakipunos kultaa ja sinistä. Kypäränkoristeena sininen hevosenkenkä välissään kultainen kuutio kärjellään.
Alkuperäinen vaakunakilpi on merkitty Suomen Heraldisen Seuran vaakunarekisteriin vuonna 1994 numerolla 640. Vaakunakilven on suunnitellut Jorma Piirainen ja puhtaaksi piirtänyt Juho Piirainen. Nyt vuonna 2013 tehdyn lisäyksen on suunnitellut Jorma Piirainen ja Jukka Suvisaari. Puhtaaksi sen on piirtänyt Jukka Suvisaari.
Perustelu vaakunan täydentämiselle on se tosiseikka, että Eskil Piira henkikirjamerkintöjen mukaan toimi 1670-luvulla rakuunana Pietari Brahen perustamassa rakuunajoukossa.
Tunnus kuvaa Eskil Piiran ja hänen jälkeläistensä asumista kahden valtakunnan, uskonnon ja kulttuurin rajalla. Punainen väri kuvaa Venäjää, ortodoksisuutta ja Itä-Karjalaa sekä sininen Ruotsia, Suomea ja Pohjanmaata. Kultainen palkki on raja.
Suvun tunnus voi esiintyä rintamerkkinä, pöytäviirinä, viirinä tai muuna esineenä, johon se arvonsa mukaisesti sopii ja jonka käytön Eskil Piira seuran hallitus on hyväksynyt. Suvun tunnuksen käyttö sukuhaarojen tunnuksien pohjana on sallittu niissä tapauksissa, joissa seuran hallitus on sitä ensin puoltanut ja Suomen Heraldinen Seura on sen rekisteröinyt.
Suvun tunnuksena olevaa rintamerkkiä ja viiriä ovat oikeutettuja käyttämään kaikki sellaiset Eskil Piira seuran jäsenet, jotka ovat Eskin Piiran jälkeläisiä tai ovat heidän puolisoitaan. Viirin käytössä pätevät yleiset liputussäännöt.
Suvun tunnuksena olevaa pöytäviiriä ovat oikeutettuja käyttämään sellaiset Eskil Piira seuran jäsenet tai muut, joille seuran hallitus on sen myöntänyt.
Seuran hallitus voi myöntää pöytäviirin ilman esitystä tai esityksestä. Numeroitu viiri myönnetään henkilökohtaisena. Numeroidun viirin saajan on oltava todistettavasti Eskil Piiran jälkeläinen ja sukuseuran tai suvun toimintaa ansiokkaasti edistänyt tai sukuhaaransa vanhin elossa oleva henkilö tai jota suku tai sukuseura haluaa erityisesti kunnioittaa.
Numeroimattoman viirin saaja voi olla suvun ulkopuolinen, jonka toiminta on erityisen ansiokkaasti edistänyt sukuseuran tai suvun toimintaa.
Pöytäviirit luovutetaan pääsääntöisesti sukukokouksen yhteydessä ja esitys viirin myöntämiseksi on tehtävä vuosittain maaliskuun 1. päivään mennessä.
Sukuseuran hallitus pitää luetteloa numeroitujen ja numeroimattomien viirien saajista.
Rintamerkkien, viirien ja pöytäviirien myyntihinnan määrää seuran hallitus. Myöntämisesityksen tekijä vastaa myönnetyn pöytäviirin kuluista.
Jakosäännöt on hyväksytty seuran hallituksen kokouksessa 16.9.1994 ja tunnus julkistettu sukukokouksessa 16.7.1995. Tunnuksen on suunnitellut Jorma Piirainen.
Yhteystiedot (lähetä sähköpostia klikkaamalla): puheenjohtaja, sihteeri, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, Sukututkija Jorma Piirainen
Sivuston teknisissä asioissa ota yhteyttä: webmaster.